Johtajuus?

Hämmästelen, että vieläkin törmään joissain keskusteluissa teoriaan johtajuudesta, kun puhutaan hevosen ja ihmisen välisestä suhteesta. Sinällään sana johtajuus on mielestäni vähän harmillisesti "demonisoitu". Joissain tilanteissa se olisi ihan kelpo sana ja käsite. On kuitenkin kiistatta todistettu, että hevoslaumassa sanaa johtajuus on aika vaikea asettaa kuvaamaan lauman hierarkiaa.

Hevonen on yksilöllinen eläin, kuten ihminenkin. Joku yksilö on arempi, toinen rohkea rämäpää. Joku rakastaa ruokaa, toiselle taas liikunta tuottaa mielihyvähormoneja kehoon. Joku on itsenäinen ja haluaa henkilökohtaista tilaa enemmän, joku taas kokee olonsa turvalliseksi, kun on lähellä toista.

Wikipedia sanoo sanasta resurssi näin: "Siihen sisältyvät kyseisen yksikön aineelliset ja aineettomat välineet sekä keinot, joilla talousyksikkö voi päästä tavoitteisiinsa." Vankeudessa elävän hevosen resursseihin vaikuttaa voimakkaasti ihminen. Ihminen vaikuttaa siihen, millaisten hevosten kanssa yksilö viettää aikaa. Ihminen vaikuttaa siihen, millaisessa tilassa hevoset viettävät aikaa. Ihmisen takana on myös ruoka ja vesi. Suojaisat tilat (katosten / pihattojen koko) on myös ihmisen määrittelemää. Luonnossa tilanne on eri.

Sekä vankeudessa, että vapaudessa elävän hevoslauman arkeen vaikuttaa olemassa olevat resurssit, sekä yksilön luonteen piirteet. Hevonen, joka on rohkeampi, on ehkäpä valmis puolustamaan ruokaansa tai jopa taistelemaan siitä enemmän, kuin luonteeltaan arempi ja vetäytyvämpi yksilö. Kuitenkin tämä arka voi kokea vaikkapa oman henkilökohtaisen tilansa niin tärkeäksi resurssiksi, että on valmis taistelemaan, jos sen omaa tilaa ei kunnioiteta. Liittyykö tämä asia mitenkään johtajuuteen? Ei. Kyse on puhtaasti siitä, mitä asiaa yksilö pitää itselleen tärkeänä ja miten paljon yksilö on valmis kyseistä resurssia puolustamaan tai sen edestä taistelemaan.

Aiemmin minäkin ajattelin, että alemman jalat siirtyy ylempiarvoisen tieltä pois. Johtaja siirtelee arvoasteikossa alempana olevan jalkoja. Ja tavallaan ajattelen niin edelleen, vain aivan eri kautta. Kyllähän laumassa resurssiaan isommin puolustava siirtää toista kauemmas vaikkapa heinäkasalta, mutta onko kyse siitä, että jompikumpi olisi johtaja? Minä koen niin, että minun oma tilani on niin tärkeä minulle, että olen sen eteen valmis paineistamaan hevosta niin paljon, että se siirtyy minun tilastani pois. Paineen suuruuden päättää hevonen, en minä. Käytännössä siis keskustelemme tai mittelemme, minkä arvoinen resurssi minun oma tilani on minulle ja millä määrällä painetta hevonen on valmis minua "testaamaan".

Johtajuusteoriaa voisi verrata 14-vuotiaiden koululuokkaan: Liisa on hurjan ujo ja välttelee aivan kaikkea sosiaalista kanssa käymistä siinä määrin, että on luokan muiden oppilaiden vuoksi vähän "outo". Pekka taas huutaa ja riehuu ja häiritsee kaikkien rauhaa, muut koettavat pyytää Pekan olemaan hiljaa, mutta siitäpä Pekka ei välitä tippaakaan. Laurille päivän kohokohta on ruokatunti ja hän ei sitä missaa mistään hinnasta, kun taas Sanna viettää mieluummin ruokatunnin karaten ostoskeskukseen jäätelölle. Paula on luokan "kovis", hän sanoo ääneen kaiken mitä miettii, ilman mitään suodatinta. Jarkko on luokan hurmuri ja Paula on häneen todella ihastunut. Tekeekö näiden yksilöiden käytös yhdestäkään heistä luokan johtajan?

Jos luokan jäsenet olisivat hevosia, Liisa olisi pahnan pohjimmainen, joka syö, jos muilta sattuu jäämään jotain ja on seuroissa, jos joku sattuu luokseen kutsumaan. Pekka vietäisi aikaa usein lauman ulkopuolella, koska jos lauma voi valita, se elää varsin harmonista ja tylsää arkea. Jos Pekka ei osaa hillitä itseään, se on lauman turvallisuudelle uhka ja joutaa lähteä kauemmas opettelemaan käytöstapoja. Koko laumaa ei kannata syöttää susille yhden ääliön vuoksi. Lauri viettää aikansa laiduntaen ja osallistuu mihinkään kahakkaan vain, jos se jollain tapaa liittyy ruokaan. Sanna laukkailee rinteitä itseään viihdyttäen. Paula olisi luultavasti se, joka jahtailee muita, ihan vaan omaksi ajankuluksi, paitsi tietysti Jarkkoa.

"Kokolauman johtaja" on minusta se yksilö, jolla on suurin vaikutus koko lauman mielentilaan. Olisi hyvä, jos Laurilla olisi niin hyvä itsetunto, että hän pystyisi tukkimaan tarvittaessa Paulan suun. Laurilla olisi luultavasti leppoisa asenne elämään ja turha rähjäys ja säntäily jäisi laumasta pois.

Laumassa Paula olisi se tyyppi, joka jahtaa muita ihan vaan, koska voi. Kukaan, etenkään Paula, ei voisi lauman johtajana hyvin, koska Paulan huonot sosiaaliset taidot ja impulssiivinen käytös aiheuttavat epävarmuutta kaikkien arkeen. Liisan kaltainen hevonen pärjää jotenkuten, kunnes sille tuodaan ainoaksi tarhakaveriksi vielä tossumpi kaveri, ja Liisa joutuu sanelemaan pelisääntöjä, koska toisesta ei ole sanomaan mihinkään mielipidettään senkään vertaa. Siinä sitten kaksi, omia varjojaankin pelkäävää, saavat sydänkohtauksia noin kolme päivässä, silkasta kauhusta. Pekka ja Sanna tekisivät laumasta sinne tänne säntäilevän epävakaan ryhmän. Pekka siksi, että on itse epävakaa ja levoton, Sanna siksi, että hänen mielestänsä kirmailu on vaan "nii sikasiistii". Aremmat yksilöt juoksee sitten mukana pakokauhussa, ymmärtämättä oikein miksi. Tämä on nyt siis minun oma, mutkat suorana vedetty yhdenlainen skenaario. Totuus voisi olla monella tapaa jotain ihan muutakin.

Noniin, sitten siihen hevosen ja ihmisen väliseen johtajuusteoriaan. Johtajuudessa on se ikävä puoli, että sanassa kaikuu aina ihmismielessä tietynlainen tunnetila. Johtajan pitää olla johdonmukainen, napakka, mustavalkoinen, auktoriteetti… Tuleeko näistä mistään mieleen sinulle, lempeys, kiireettömyys, yhdessä tekeminen, auttaminen, virheiden salliminen?

Johtajuudesta puhuvat hevosihmiset perustelevat näkemystään sillä, että 600 kiloinen eläin ei voi itse päättää ja sen pitää olla kuuliainen, koska muuten ollaan pulassa. He puhuvat siitä, miten he itse ovat lauman reilu johtaja. Ok, jos näin on, niin hienoa. Mutta jos johtajuus syntyy pelottelulla, alistamisella? Hevonen juoksutetaan vaikkapa pyöröaidassa, jonkin pelottavan esineen kanssa siihen jamaan, että se ei koe tilanteesta mitään muuta ulospääsy, kuin seistä paikallaan ja sietää pelottava asia? Tai ratsastetaan kuolaimella ja kannuksella niin nippuun, että hevonen on maitohapoilla 15 minuutissa, eikä jaksa enää reagoida pakoyrityksillä?

Olen usein miettinyt omaa matkaani hevoskouluttajaksi. Se, että minulla on tänä päivänä keinoja ja ideoita niin laaja skaala, johtuu puhtaasti siitä, että lopetin jatkuvan vakuuttelun siitä, että minä tiedän kaikesta kaiken ja aloin oikeasti avoimesti kuunnella, mitä muilla oli sanottavaa. Se, että kuuntelee, ei tarkoita, että sokeasti pitää kaikki uskoa. Pitää osata kuunnella, selvittää riittävästi aiheesta, jos haluaa muodostaa itse asiasta jonkinlaisen mielipiteen. Sitten päättää, ottaako ajatuksen omaan käyttöön.

Jospa otetaan meidän koululuokkamme yksilöitä esimerkiksi helpottamaan mielikuvia vielä lisää. Jos Liisa laitettaisiin pyöröaitaan juoksemaan, Liisa juoksisi, jos uskaltaisi. Liisa saattaisi olla myös juoksematta, silkasta pakokauhusta. Ja kun sitten saisi keppiä, Liisa katoaisi omaan päänsisäiseen mikämikämaahan, jossa ei tunne enää mitään. Paula juoksisi ja irvistelisi ja potkisi päin. Lopulta Paulakin tokenisi, mutta ei siksi, että on kohdannut johtajansa, vaan koska on pakko. Kunnioituksesta ei kannata tässä yhteydessä puhua. Pekka taipuisi pitkälle samasta syystä, kuin Paula. Sanna taas juoksisi onnesta soikeana. VIHDOIN JOKU IHMINEN ANTAAN MUN JUOSTA!!! Lauri tuskin kauaa juoksisi. Ihan turhaa energian kulua ja mikäpä tässä kulkiessa kuin pässi narussa, kun ei elämä juuri millään osa-alueella hirvitä. Kunhan ruoka-ajat pitää, niin kaikki käy.

Arvaan, että joku miettii, miten minä sitten ratkoisin asiat. Liisalle olisin se, kenen luona hänen ei tarvitse pelätä yllättäviä reaktioita, jonka kanssa saa käyttää aikaa miettimiseen, uskaltaako, pystyykö. Kyllä minäkin opettaisin Liisalle hätäjarrun, ihan vain meidän molempien turvallisuuden vuoksi. Hätäjarru on kuitenkin hätäjarru, ei keino pakottaa toista sietämään pelkoa. Jos joudun ottamaan hätäjarrun käyttöön, olen hyvin todennäköisesti vienyt Liisan liian vaikean asian äärelle. Joko tiedostamattani tai olosuhteiden pakosta. Vierailla talleilla joskus arkitoimet ovat sellaisia, joihin ei voi vaikuttaa ja hevonen on pakko saada kaikille osapuolille turvalliseksi hyvin nopeasti. Onko tämä hyvä ratkaisu ja haluanko näin toimia? Ei ja en. Mutta elämä on…

Paulan ja Pekan antaisin ratkoa asioita itse. Paras ja pysyvin keino, on antaa hevosen tehdä jotain "ei toivottua asiaa" niin pitkään, että se itse toteaa tavan hyödyttömäksi. Kuten alussa sanoin, hevonen tekee vain sitä, mistä se hyötyy. Ei-toivotusta toiminnasta ei seuraa rankaisua, vaan toivotun käytöksen alkeistakin seuraa hyöty. Usein epävarman, irvistelevän olennon sisältä löytyy herkkä yhteistyökumppani, kun se huomaa, että ihmisen kanssa voi kommunikoida ja onnistumiset on ne mitkä noteerataan, ei epäonnistumiset.

Sanna opettelisi seisomaan. Ei niin, että pakotetaan seisomaan. Jokaiselta hevoselta pitää vain kaivaa se, mikä motivoi eniten. Jos juokseminen on parasta ikinä, ei sitä pidä kieltää. Jos liikkuminen on niin syvällä selkäytimessä, että hevosen on siitä vaikeaa luopua, voi hevonen oppia sietämään pientä epämukavuutta (paikallaan oloa) asteittain, jos palkintona häämöttää se liikkumaan pääsy.

Lauri on porukan haastavin. Tämä mielipide tulee ehkä lukijalle yllätyksenä. Näitä Laureja meillä on itseasiassa aika paljon, jotka huokuu leppoisaa elämän asennetta. Lauri ei paljon hötkyile, ei pelkää juuri mitään, kaikki on Laurin kanssa helppoa. KUNNES. Lauri saattaa olla se, jota ei juuri napostele liikkua pyynnöstä mihinkään. Kesällä Lauri on se ruohotupolta ruohotupolle valuva ratsu, jonka suu tuntuu olevan betonista, koska sitä päätä ei puskasta nosta edes Pekka Niska. Lauri on sillä tavalla periaatteen mies, että jos Lauria ei huvita mennä vaikkapa traileriin, nii Lauri ei mene. Lauria ei paineen käyttö haittaa, joten sitä saa vetää ja lykkiä ihan niin paljon, kuin omat ja ystävien voimat ja hermot antaa periksi. Ruoan perässä Lauri toki kiipeää kyytiin, mutta vain niinä päivinä, kun ei olla oikeasti menossa mihinkään. Jos yhtään homma haisee valmennukselta tai klinikkareissulta, Lauri ei osallistu. Laurin kanssa minä pitäisin kiinni arjen peruskäytöksestä, niistä pienen pienistä asioista, joista Lauri tulkitsee, että hän voi päättää. Näiden Laurien kanssa nimenomaan se arki on niin helppoa, että ihmisen tulee annettua paljon sellaisia vapauksia, joita ei edes tajua antavansa. Ei. tämäkään ei ole johtajuus asia. Minä vain kerron, mitä minun seurassani voi tehdä ja mitä ei. Olen kertonut myös lapselleni ja miehelleni, mitä asioita en halua minun läsnä ollessa tehtävän. En silti koe tarvetta olla kummankaan johtaja.

Jos ihmiselle pitää antaa jokin rooli tai tehtävänimike, kun toimii hevosen kanssa, niin tässä joitain, mitä itse koen monesti esittäväni sulassa sekamelskassa. Turvallisuusvastaava, projektisuunnittelija, psykologi, motivaattori, tarhantäti, salainen agentti, trapetsitaiteilija ja ennustaja.

Kiitos, kun luit!

Jos haluat kommentoida tai kysyä jotain, tee se Instagramissa: https://www.instagram.com/p/C2uMSUwI3cl/